Suomen mieskuoroliitto
Suomen mieskuoroliitto
Suomen mieskuoroliitto
Valikko

Ynnin Poikakvartetti voitti Talvipäivien lauluyhtyekilpailun

Suomen Mieskuoroliiton Talvipäivien yhteydessä Oulussa 19.3.2016 järjestetyn lauluyhtyekilpailun on voittanut Ynnin Poikakvartetti oululaisesta Ynnin Pojat -poikakuorosta. Yhtyeessä lauloivat sopraano Vili Saarela, altto Otto Koldits, tenori Taneli Mikkola ja basso Sakaria Pouke. Ensimmäisen palkinnon suuruus oli 800 euroa, ja lisäksi yhtye palkittiin kilpailun parhaana poikayhtyeenä 200 euron palkintosummalla. Poikayhtyeet saivat osallistua Suomen Mieskuoroliiton lauluyhtyekilpailuun nyt ensimmäistä kertaa.


Toiseksi kilpailussa tuli jyväskyläläinen Monty Pythonin lauluja suomeksi esittävä Må Pyton, joka sai 600 euroa. Kolmannen palkinnon jakoivat barbershopiin keskittyvät yhtyeet Blistering Barnacles (Vantaa) ja Spirit (Tukholma), kumpikin 300 euroa. Saken Kannun sai jo kolmatta kertaa historiansa aikana joensuulainen Pienet Sievät, tällä kertaa Olli Hurskaisen säveltämästä ja Ossi Ruotsalaisen sanoittamasta Saunatrilogia-teoskokonaisuudesta.

Kilpailuun osallistui kaikkiaan 10 mies- ja poikayhtyettä, yksi Ruotsista ja loput eri puolilta Suomea. Kilpailutuomariston puheenjohtajana toimi Suomen Mieskuoroliiton taiteellinen johtaja Paavo Hyökki ja muina jäseninä Lauluyhtye Rajattoman laulajat Essi Wuorela ja Jussi Chydenius.

TULOKSET

I palkinto, 800 euroa: Ynnin Poikakvartetti
II palkinto, 600 euroa: Må Pyton
jaettu III palkinto, 300 euroa (lahjoittanut Haukiputaan Mieskuoro): Blistering Barnacles
jaettu III palkinto, 300 euroa (lahjoittanut Haukiputaan Mieskuoro): Spirit

Saken Kannu: Pienet Sievät
Paras poikayhtye, 200 euroa (lahjoittanut Oulun NMKY:n Mieslaulajat): Ynnin Poikakvartetti