Suomen mieskuoroliitto
Suomen mieskuoroliitto
Suomen mieskuoroliitto
Valikko

Eeva-Maria Seppäläinen aloittaa liiton toimistokoordinaattorina 1.8.2016

Suomen Mieskuoroliiton osa-aikaisena toimistokoordinaattorina aloittaa 1.8.2016 Eeva-Maria (Eevukka) Seppäläinen. Seppäläinen siirtyy liiton palvelukseen Nuorten Kuoroliiton toimistosta ja on toiminut aikaisemmin muun muassa Sulasolin nuottimyymälänhoitajana.


Eevukka Seppäläinen on ollut mukana toteuttamassa lukuisia liiton tapahtumia ja onkin siten monelle jäsenellemme jo entuudestaan tuttu. Hän vastaa syksystä alkaen pääasiassa liiton tuotemyyntiin, asiakaspalveluun, tapahtumatuotantoon ja viestintään liittyvistä tehtävistä. Lisätyövoima tulee liiton toimistossa tarpeeseen toiminnanjohtaja Aino Herrasen toimiessa samalla myös Hämeenlinnassa 12.-14.5.2017 järjestettävien Sulasolin Laulu- ja soittojuhlien projektipäällikkönä. Seppäläinen jatkaa liiton tehtävien ohella myös Sekakuoroliiton toiminnanjohtajana.

Eevukka Seppäläinen palvelee liiton toimistossa elokuun alussa tiistaina 9. ja 16.8. sekä viikosta 34 alkaen pääsääntöisesti tiistaista torstaihin. Seppäläisen tavoittaa elokuusta alkaen sähköpostitse osoitteesta ja puhelimitse 010 8200 239.

Lisätietoja: 
Suomen Mieskuoroliiton puheenjohtaja Tomi-Pekka Niukkanen, , puh. 0400 106 106